Tervetuloa pilkkimisestä kertovalle sivustolle! Kyseessä on yllättävän jännittävä harrastus, vaikka toisin voisi luulla päällepäin. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että pilkkiä voi kesälläkin?
Pilkkimisen määritelmä on Suomen kalastuslain mukaan kalastuksen muoto, joka suoritetaan siimaan kiinnitetyllä, pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä. Siimaa voi myös pitää kädessä tai lyhyttä vapaa käyttäen. Pilkkijöitä näkee enimmäkseen Pohjoismaissa, Venäjällä ja Kanadassa. Myös Yhdysvalloissa laji tunnetaan Suurten järvien alueella, mutta siitä saamme kiittää pohjoismaalaisia maahanmuuttajia.
Suomessa pilkkiminen onnistuu jokamiehenoikeuksiin nojaten. Pilkkimään voi lähteä maassamme ilman kalastuslupaa, sillä kalastuslaki on säätänyt, ettei erillistä lupaa tarvita, toisin kuin esimerkiksi virvelöintiin tai verkkokalastukseen.
Pilkkivälineet
Pilkkimiseen tarvitset monenmoisia välineitä. Yksi tärkeimmistä on tietenkin itse pilkkivapa. Lajissa käytetty variaatio on huomattavan lyhkäinen ja rakenteeltaan kevyt. Mitä suurempia kaloja on tarkoitus pilkkiä, sen pidempi ja vankempi vapa on, mutta kuitenkin maksimissaan vain 30 senttiä. Kilpalajina pilkkimistä harrastavilla on usein omistuksessaan haarukkavapa, joka mahdollistaa kalan ylös nostamisen nopeampaa ja vaivihkaisemmin, jotta kanssakilpailijat eivät pysty pitämään tarkkaa laskua muiden kaloista.
Toinen talvipilkkimiseen ehdottoman tärkeä väline on kaira, jolla porataan jäähän reikä. Perinteiset mallit ovat manuaalisia käsikäyttökairoja, mutta nykyisin on tästäkin päästy astetta helpompaan muotoon eli sähkökairaan, joka poraa itsekseen reiän paksuunkin jäähän hetkessä. Kun pilkkiavanto on porattu, sen yleensä täyttää porauksen tuloksena saatu sohjo, jonka poistamiseen myydään erillisiä sohjokauhoja.
Koska kyseinen harrastus sisältää jäällä liikkumista, on syytä pysyä varovaisena. Jäänaskalit ovat tähän omiaan. Niissä on käytännössä kaksi tikkua, joiden päässä on piikki. Jos jää pettää pilkkijän alta, voi kaulassa narunpäässä roikkuvat naskalit iskeä jäähän ja näin itsensä ylös vetäminen hyisestä vedestä helpottuu huomattavasti vahingon sattuessa.
Jäälle ei toki sovi istahtaa, vaan pilkkimään on paras ottaa mukaan jakkara. Pilkkijakkarat ovat reppuun taiteltavia kompakteja pakkauksia. Pilkkireppu on tarpeeksi iso, jotta sinne mahtuu istuimen lisäksi vapoja ja muita tarvikkeita sekä evästä. On myös muistettava, että pilkkiminen on jäistä hommaa ja kestää usein useamman tunnin, joten on syytä pukeutua urheilun vaatimin varustein, kuten haalarein, turkislakein sekä rukkasin. Varpaat paleltuvat kehosta helpoimmin sormien lisäksi, joten sopivien kenkien tärkeyttä ei tule vähätellä.
Kun kala syö, se nostetaan ylös vavalla. Saalis livautetaan pilkkipönttöön, joka on styroksista rakennettu astia, jossa on pyöreä reikä keskellä. Eväkäs sujautetaan pönttöön sisään ilman, että kantta tarvitsee aukoa jokaisen kalan kohdalla erikseen.
Vieheet viettelevät kalan
Jotta kala pääsisi syömään, on napattava menoon mukaan myös erilaisia vieheitä. Niitä on olemassa monia erilaisia ja pilkkiessä niitä kutsutaan pilkeiksi. Pystypilkit ovat noin tulitikkurasian pituisia, ohuita suippoja metallipaloja, jotka uivat vedessä pystyasennossa. Valmistusmateriaalina on usein messinki tai kupari.
Pilkin alaosassa on koukku lyhyen ketjun päässä. Pystypilkin kanssa käytetään yleensä mormyskaa, joka on pieni painokoukku. Mitätön tämä paino todella onkin, sillä suurimmillaankin muutaman sentin kokoinen mormyska on mukana menossa vain antaakseen hieman lisäpainoa pilkille. Pelkällä sellaisella voi pilkkiä, mutta se on hankalampaa eikä onnistu kovin syvässä vedessä.
Jotkut tykkäävät kiinnittää pystypilkkiin värillisen koukun, joka on yleensä kolmihaarainen ja erilaisilla värikuvioilla varustettu koukku. Värikoukkujen kanssa ei yleensä käytetä syöttiä, sillä sävyt itsessään vievät kalojen huomion. Jopa pieninkin värimuutos voi vaikuttaa radikaalisti eväkkäiden syömishalukkuuteen. Jos pystypilkki ui nimensä mukaisesti pystyssä, ui tasapainopilkki vaakatasossa. Ne ovat tyypillisesti kalanmuotoisia ja niitä käytetään yleensä isompien kalojen pyyntiin.
Mateiden pilkkimiseen käytetään erikoispilkkejä, joita kutsutaan nimellä madepilkki. Tämä on yleensä erityisen pitkä liuska, jossa on kaksi isoa koukkua sekä kiinnityslenkki toisessa päässä. Pohjalla lymyilevien mateiden kiinnostuksen herättämiseksi viehe lasketaan pohjaan asti ja nyitään sitä siellä, jolloin made saattaa luulla viehettä toiseksi yksilöksi parittelutanssia suorittamassa. Kun se on tarpeeksi lähellä, nosta pilkki nopeasti ylös, jolloin kala jää koukkuihin kiinni mahastaan. Ne ovat kookkaita vedeneläimiä, joten niiden pilkkimiseen käytetään jämerämpää siimaa kuin pienempien kalojen.
Syökö kala ilman syöttiä?
Lähes kaikkien kalojen pilkkimiseen paras keino on käyttää syöttiä. Niitä on olemassa lukuisia erilaisia, joista perinteisin on tietenkin onkimato. Toinen yleinen syötti on kärpäsen toukka, jonka suosioon vaikuttavat huokea hinta sekä hyvä säilyvyys. Vaalea toukka voi olla väritykseltään myös tummempi tai monivärinen, jolloin kyseessä on karamellivärillä värjätty yksilö. Yleisimpiä värejä ovat punainen, vihreä, sininen ja keltainen.
Paras syötti pilkkipiireissä on surviaissääsken toukka, mutta tämä syötti ei säily kovin kauaa ja se on vaikeampi pujottaa koukkuun. Kyseinen houkutin voi kuitenkin pelastaa huonosyöntisen pilkkiretken.
Mitä kaloja sitten yleensä pilkitään? Suosituin vaihtoehto lienee ahven, mutta myös särki ja kiiski ovat yleisiä pilkkisaaliita. Nämä lajit syövät jopa kaikkein edullisimmilla pilkeillä ja syöteillä, kun taas arvokkaampien kalojen pyytämiseen tarvitaankin jo arvokkaammat välineistöt. Myös kalastustekniikkaa saattaa joutua opettelemaan, jos aikoo saada kiinni fiksumman kalan, kuten mateen, siian tai hauen. Myös isompia vonkaleita, kuten taimenia ja jopa kirjolohiakin, voi yrittää saada kiinni pilkillä.